Kevät 2011 saatetaan tulla muistamaan esimerkiksi siitä, että silloin suomenkieleen iskostui kolme sanaa, joita kukaan ei pelännyt toistaa. Sanoja pyöritettiin, väänneltiin ja tungettiin jokaiseen mahdolliseen väliin, kontekstista viis. Niihin totuttiin otsikoissa, kuultiin aamukahvikeskusteluissa ja ryöstöviljeltiin Facebook-statuksissa.

Sanojen käyttäjä halusi ilmaista sen, että on tiedostavasti kiinni kuumissa perunoissa. Kevään 2011 kolmella trendisanalla saattoi sääpäivittelyn lailla myös pelastaa nuupahtamassa olevan small talkin. Kevättalvella puhuttiin munamiehestä, huhtikuussa kaikki oli jytkyä ja nyt viime päivät ollaan vouhotettu ilmaveivistä.

Tuntuu siltä, että tähän maahan mahtuu vaan yksi aihe kerrallaan. Ja siitä yhdestä aiheesta halutaan saada kaikki mahdollinen irti. MTV3:n Putous-sketsisarjassa suomalaiset hurmannut Munamies puski viikkotolkulla joka tuutista. Hahmo olisi lähtenyt munafirman mannekiiniksi, jos hänelle olisi ropsahtanut siitä hyvästä tilille kuusinumeroinen summa. Vaikkei marketissa munamieskennoja löydykään, kyykyssä piipittävä sketsihahmo on ehtinyt muun muassa levytysstudioon ja heilumaan aika moneen ostoskeskukseen. Onneksi kukaan ei keksinyt pistää möllykkää euroviisuihin.

Eduskuntavaalien tuloksen ratkettua perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kuvaili puolueensa ääniryöppyä jytkyksi. Allekirjoittaneen mielestä lähinnä isoa pökälettä muistuttava ilmaus liitettiin oitis superlatiivisanojen pakkiin, josta se poimittiin vahvistamaan ties mitä aihetta oli sillä yhtymäkohtia politiikkaan tai ei. Tietenkin jytky valjastettiin aikailematta myös markkinointitarkoituksiin – muttei ehkä ihan luontevimpaan yhteyteen.

Köröttelin lauantaina bussin kyydissä Tampereen keskustaa kohti Hatanpään valtatiellä. Olin tukehtua Ikeasta hamstraamiini vadelmaveneisiin, kun katseeni osui tien varteen pystytettyyn mainokseen. Kappas! Espanjalaista laatucavaa Marqués de Monistrolia brändätään menevällä Jytky kuohuvaá –sloganilla.

Monen mielestä sana jytky on vain sana toisten joukossa, kulutettu, mutta visusti ajassa kiinni. Ehkä hauskakin. Jollekin toiselle perussuomalaisten tunnetuksi tuoma ilmaus nostaa hiukset pystyyn tai vadelmaveneen kurkkuun. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla se keskustelu, jonka lopputuloksena espanjalainen cava päätettiin linkittää Timo Soiniin. Haluttiinko osoittaa, että persuillekin maistuu kuohuva ja vieläpä laadukas sellainen?  Uskallan väittää, että moni kyseistä skumppanjaa ennen nauttinut ei tartu enää Alkossa jytkypulloon.  

Kun joku sana on niin sanotusti in, sitä on suuri houkutus käyttää oli kyse sitten nettisivujen klikkauskilpailusta tai markkinahuomiosta. Trendiin tempauduttaessa olisi kuitenkin paikallaan pohtia, mihin mikäkin sopii. Ei uusinta farkkumalliakaan haeta kaupasta sovittamatta ja omaa ruumiinrakennettaan tiedostamatta.

Pelonsekaisella jännityksellä odotan, mikä firma keksi ensimmäisenä yhdistää Mikael Granlundin jääkiekon MM-kisojen välierissä kiskaiseman mielettömän ilmaveivin omiin tuotteisiin tai palveluihinsa. Ei ole kaukaa haettua, että esimerkiksi koko piereskelevän kansakunnan mussuttamat ruuansulatusjogurtit saisivat uutta pontta markkinointiinsa ilmaveivi-sloganista.

Onneksi ehdin viikonloppuna syödä kaikki vadelmaveneet.

Lennokasta viikonjatkoa toivotellen,

Lena

Roihu Creative uudistuu. Hurraa, olemme kaikki aivan innoissamme! Olemme käyttäneet runsaasti aikaa pohtimalla Roihu Creativen strategisia linjauksia ja sitä, kuinka nämä valinnat näkyvät toiminnassamme ja viestinnässämme. Käynnistimme yritysilmeuudistuksen, ja suunnittelijat pistivät aivonystyränsä töihin pohtiessaan uuden yritysilmeemme elementtejä.

Kevyt huuma on täyttänyt toimiston. Yhdessä fiilistelemme suurempia ja pienempiä suunnitelmia. Harva se päivä olen kipittänyt Annamaijan perässä selittäen suu vaahdossa, millainen viestimme tulisi olla. Yllättävän kärsivällinen toimari meillä!

Tämä on mullistavaa ja jännittävää. Enemmän kuin olen tullut ajatelleeksi, vaikka omasta mielestäni ymmärrän asian merkityksen yrityksellemme. Mutta aiemmin en ole tullut ajatelleeksi Roihu Creativen yritysilmeen merkitystä minulle yksilönä. Se on minulle kuin hyvät alusvaatteet: ei sitä edes huomaa arjen tiimellyksessä, mutta kun jotain puutuu tai muuttuu, johan on outo olo!

Sitten se tapahtui. Eräänä päivänä Salli kertoi, että hänellä on ehdotusluonnoksia tulevasta logostamme. ”Näytänäytänäytä! Me haluamme nähdä heti!” kuului porukkamme vastaus kuin yhdestä suusta. Jännityksen vallassa siirryimme Sallin koneen äärelle ja hän avasi dokumentin. Hiljaisuus. Tuijotin luonnoksia hämmentyneenä. Siinähän lukee työpaikkani, toisen kotini nimi!

Yrityksen ilmeen kehitystyö on paitsi järjen myös tunteiden asia. Varsin usein olen tilanteessa, jossa katselen asiakkaan ilmettä, kun hän näkee esimerkiksi logoehdotuksen ensimmäistä kertaa. Odotan reaktiota. Joskus kasvoille leviää hymy, mutta usein asiakkaan ilme säilyy tutkimattomana. Mitä nyt? Olemme käyttäneet paljon aikaa pohtimalla, mikä kertoo asiakkaan viestin parhaiten. Tämähän on just eikä melkein teille suunniteltu!

Kun suunnittelijamme näyttävät luonnoksia asiakkaillemme suunnittelemistaan visuaalisista ehdotuksista,  löydän oman suosikkini yleensä aika nopeasti. Osaan myös pienen tovin pohdittuani kertoa, mikä ehdotuksessa on hyvää ja mikä ei mielestäni toimi tai kaipaa lisäpohdintaa. Roihu Creativen yritysilmeen ollessa kyseessä en osaa muutaman päivänkään päästä sanoa järkevää mielipidettä. ”Tykkään tuosta ja tuosta väristä, ja tuo fontti on meidän näköinen…mutta olisiko parempi, jos tuosta ottaisi tuon osan ja laittaisi sen tuohon ja…” Sallin ilme muuttuu aavistuksen, ja huomaan sortuneeni perisyntiin.  Siihen on syynsä, miksi Salli on graafinen suunnittelija ja minä en.

Hyvälle logolle on valtavasti vaatimuksia. Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka paljon työtä meidän ”maallikoiden” silmään yksinkertaisinkin logo vaatii. Onnistuneen suunnittelutyön lopputuloksena on harkittu kokonaisuus, jonka jokainen osa on harmoniassa sekä keskenään että yrityksen viestin kanssa. Ei hyvä logo synny liimaamalla muutaman ehdotuksen onnistuneimmat osat yhteen.

Älä ymmärrä väärin: mielipiteen sanominen ja ehdotusten tekeminen on valtavan tärkeää. Hyvän suunnittelijan ominaisuuksiin kuuluu myös kyky kuunnella ja hyödyntää palautetta. Usein juuri sieltä löytyy se viimeinen silaus, joka tekee lopputuloksesta parhaan mahdollisen. Sillä yrityksen sisällä tiedetään parhaiten (ainakin toivottavasti), mikä oman yrityksen brändiviesti sen kohderyhmille on.

Otankin tästä opikseni ja annan itselleni sekä asiakkaille enemmän aikaa tutustua ehdotukseen ja löytää omat tunteensa. Ja sitten pitäisi nähdä ehdotus vielä loppuasiakkaan ja muiden kohderyhmienkin silmin. Huh huh. Taidanpa tänään tulostaa ehdotukset, ja teipata ne vaikka kylpyhuoneen peiliin, kunnes oma mielipide selkiää!

Aurinkoa kevääseen,

Jansku

Olipa kerran herra Virtanen, joka päätti brändätä perheensä, vähän samalla tavoin kuin Lisa Sounio itsensä. Ensin herra Virtanen kartoitti nykytilan: vaimolla oli tuulipuku kokopäiväisessä käytössä, tupakalta haisevalla pojalla teini-iän finnien mukanaan tuoma pakonomainen tarve päättää jokainen lauseensa kirosanaan ja tytöllä kelvoton poikaystävä, jolla ei ollut edes kunnon koulutusta. ”Kyllä jotain pitää tehdä, jotta ihmisten mielikuvat perheestämme eivät suistu lopullisesti raiteiltaan. Mitä naapuritkin ajattelevat?” pohti herra Virtanen.

Herra Virtanen laati strategian ja ryhtyi sitten toimeen. Jo muutaman viikon päästä Virtasen perheen Tohlopissa sijaitsevan kerrostalokolmion postiluukussa luki vetävä markkinointinimi ”Stream Team”. Oven poikki oli teipattu  rouhea slogan: Go with the flow! Perheen Volkswagen teipattiin näyttävästi. Rouvan kutomat olohuoneen räsymatot ja kuopalla oleva sohva saivat sijoituspaikan vintiltä, ja tilalle tuotiin  linjakasta designia. Kaupunkilehteen laitettiin imagoilmoitus. Rouva Virtanen stailattiin ja pojan suu pestiin saippualla. Tytölle ilmoitettiin, että moinen poikaystävä ei sovi hänen tai perheen statusarvolle.

Perhe oli hieman hämillään, mutta herra Virtanen oli vakuuttunut, että hän tiesi mikä heille kaikille oli parasta. ”Älä kysele, tee niin kuin minä sanon! Go with the flow!” kuultiin usein hänen suustaan.

Kaikki näytti hyvältä. Herra Stream Team puhui suuria lauseita kesämökin hankinnasta rouva Stream Teamin kimaltaessa rinnalla uusissa tyylikkäissä strasseilla koristelluissa farkuissaan. Poika jauhoi nikotiinipurukumia kasvot hiukan ihonpuhdistuksen jäljiltä punoittaen. Tytön katseessa oli havaittavissa aavistus tyhjyyttä, mutta kokonaisuus näytti hyvältä.

Let’s go with the flow!

Sitten kerran syksymmällä rouva Stream Team käveli minua vastaan Tohlopin raitilla. Hän ontui vaikeannäköisesti uusilla korkokengillään, ja räntäsade oli saanut ripsivärin valumaan pitkin poskia. Hän kuitenkin yritti hymyillä ystävällisesti. Lähikaupan takapihalta bongasin  pojan salatupakalla kertomassa kavereilleen, kuinka ”Se **tun ****pää pakottaa mut peseen naamani jollain pesuaineilla, jotka kirvelee niin ***tanasti!” Kaupan lihatiskillä tapasin herra Stream Teamin, joka hymyillen iloisesti talutti tyhjäkatseista mutta tyylikästä tytärtään.

Kotitalon pihaan kerääntyneet naapurit supisivat ihmeissään: ”Mitä niille on tapahtunut? Ei niitä enää tahdo tunnistaakaan!”

Viikkojen kuluessa rouva Stream Team hiipi silloin tällöin kauppaan tuulipuvussa, ja tyttö alkoi salaa tapailla isänsä arvolle sopimatonta vävykokelasta. Virtaviivaiselle sohvalle loiskui kahvia, jota kukaan ei jaksanut pyyhkiä pois. Kura peitti autoteippaukset, ja naapurin lapset sotkivat ulko-oven sloganin muuttamalla f-kirjaimen s:ksi. Jokin oli mennyt pieleen. Herra Stream Team ei voinut käsittää, miksi asiat valuivat sinnikkäästä kohti entistä, vaikka hän oli täysin paneutunut asiaansa. Miksi muut eivät nähneet samaa kuin hän?

Yrityksen uskottavuus on uskon asia

Yritysmaailmassa käy usein kuten herra Virtaselle. Uskottavuus alkaa koko organisaation uskosta omaan toimintaansa. Markkinointi on uskottavaa ainoastaan, jos se pohjautuu markkinoijan todelliseen identiteettiin. Identiteettiin vaikuttaa moni yritysjohdosta riippumaton asia. Voiko Virtasten identiteettiin perheenä vaikuttaa käskyttämällä?  Jos Virtaset eivät itse usko Stream Team -brändiin, miksi siihen uskoisivat naapuritkaan?

Markkinoinnin strategiset valinnat tehdään yleensä kulmahuoneissa. Kuitenkaan paraskaan valmentaja ei voi voittaa peliä joukkueen puolesta. Vaaditaan paljon yrityksen sisäistä avointa keskustelua siitä, mitä tehdään ja miksi, jotta kaikki voivat sitoutua asetettuun tavoitteeseen. Vaikka strategiset päätökset tehdään johtavalla taholla, on kaikkien uskottava yhteiseksi tarkoitettuun sanomaan: Vaikka herra Virtanen haluaisi Stream Teamin olevan uskottava, ei se onnistu, jos rouva Virtanen ole samaa mieltä. Tai jos nuori herra Virtaselle ei ole kerrottu tästä toiveesta. Pakottaminen tuo todennäköisesti lopputulokseksi tyhjiä katseita, rakkoja kantapäihin ja salaa kiroilevia teinejä.

Ja lopuksi vielä se ehkäpä tärkein asia: Vaikka kaikki organisaatiossa tietäisivät, ketä ollaan ja mitä tehdään, on vielä yksi kysymys vastaamatta: Miksi edellä mainitut asiat kiinnostaisivat ketään?

Siinäpä iltapohdittavaa jokaiselle brändääjälle: tarjoanko muille jotain sellaista, jota kukaan muu ei voi antaa?

Go with the slow?

Jansku

Markkinointi-ihmiset vakuuttavat kilvan, että markkinointi ei ole yrityksen osatoiminto vaan tapa olla olemassa. Organisaation jokaisen jäsenen tulee omaksua markkinointi osaksi omaa toimintaansa. Kaiken yrityksessä pitää kertoa samaa viestiä, olipa kyseessä tuote-esite, www-sivu, aulan sohva tai yritysesittely myyjän kertomana. Ilman markkinointia ja viestintää yritystä tuskin olisi olemassa. Jos yritys ei viesti itsestään, toiminnastaan, tuotteistaan ja palveluistaan, kuinka se saa sitoutuvia työntekijöitä, saati sitten asiakkaita? Markkinointi on siis yrityksen sielu, toiminnan mahdollistava ominaisuus. Voiko sen ostaa ulkoa?

Sydänlihaksessa

Yksi asia on varma: markkinointia ei voi sanella, se on tahtotila.

Johtoryhmä voi määrittää liiketoiminnan ja markkinoinnin tavoitteet, mutta brändin rakentaminen ei kuulu vain johtoryhmälle. Siihen sitoutuu yrityksen koko henkilöstö. Sitoutumisen asteen taas määrittää se, kuinka yritysjohto osaa organisaation sisällä viestiä yritykselle asetetuista tavoitteista. Jos työntekijä ei koe yrityksen tavoitteita omikseen, ei hän sitoudu niihin, eikä näin ollen ala ohjata toimintaansa niiden suuntaan.

Markkinoinnin ydin syntyy yrityksessä sisällä.  Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset voivat kuitenkin auttaa yritystä löytämään viestilleen muodon ja sanat. Ennen kaikkea markkinoinnin ja markkinointiviestinnän suunnittelu on luottamukseen perustuvaa yhteistyötä sekä yrityksen sisällä että yrityksen ja markkinointia suunnittelevan tahon välillä.

Markkinoinnin suunnitteluun voi siis hankkia apua ulkopuolelta. Sen lähtökohtaa ei kuitenkaan voi ostaa valmiina pakettina, vaan sen tulee perustua yrityksen yksilöllisiin ominaisuuksiin, tavoitteisiin ja tarpeisiin sekä henkilökuntaan, joka sitoutuu edellä mainittuihin. Markkinoinnin strateginen kumppani voi tukea yritystä sen brändityössä esimerkiksi tarjoamalla työkaluja ja ratkaisuja brändistä viestimiseen. Yrityksen identiteettiä se ei kuitenkaan voi synnyttää.

Markkinointi on koko yrityksen asia, toiminnan sydän. Kuitenkin tästä olemassaolon syystä viestimiseen suhtaudutaan usein kuin välttämättömään pahaan ja kuluerään. Kustannustehokkuuden nimissä markkinointiviestinnän eri osa-alueita hajautetaan eri tahoille, jotka eivät aina edes tiedä toisistaan. Hajauttamisessa sinällään ei ole mitään vikaa: vaikka kaikki lääkärit tietävät sydämen toimintaperiaatteen, en minäkään antaisi hammaslääkärin asentaa minulle tahdistinta.  Suuren kentän kaikkien alojen erikoisasiantuntijuus on harvoin löydettävissä vain yhdeltä kumppanilta. Olennaista onnistuneessa hajautuksessa on…yllätys, yllätys; avoimuus ja yhteistyö.

Eräs asiakkaamme kokoaa säännöllisesti markkinointiaan hoitavat yhteistyökumppanit viettämään yhteistä päivää. Tällöin sana on vapaa, eri tahot tutustuvat toisiinsa ja haasteita ratkotaan porukalla.  Asiakkaamme siis käyttää aikaa ja resursseja sitouttaakseen yhteistyökumppaninsa yhteiseen tavoitteeseen. Näiden päivien avulla löydetään uusia toimintatapoja ja syvennetään kaikkien tahojen välistä luottamusta. Siitähän loppujen lopuksi kaikessa on kyse: yrityksen luottamuksesta siihen, että markkinoinnin kumppani tukee sitä matkalla kohti visiota.

Kenelle sinä uskallat kertoa salaisimmat toiveesi?

Kevätterveisin,

Jansku

Istuin muutama viikko sitten pitkiä päiviä yliopiston kirjastossa. Sivuja oli luettavana yli tuhat. Aiheena oli joukkoviestinnän- ja mediantutkimus. Noilla loputtomantuntuisilla sivuilla väijyi vihollinen, jota kutsuttiin mainostajaksi.

Kapitalismin nousu ja teollistuminen loivat 1900-luvulle tultaessa tarpeen mainonnalle. Yritysten oli saatava tuotteensa kaupaksi ja asiakaskunta oli tavoitettavissa käyttämällä hyväksi joukkoviestintää. Pöyhkeät kassakoneen kilinää rakastavat mainosmiehet tunkeutuvat ilmoituksineen journalistien tontille ja vievät saippuamainoksillaan tilaa uutisagendalta. Moni tenttikirjojen parrakkaista yhteiskuntatieteilijöistä suostui kuitenkin pitkin hampain myöntämään, etteivät lehdet olisi tulleet toimeen ilman mainostuloja. Ilmoitusmyynnillä maksetaan nykyäänkin suurin osa toimittajien palkoista.

Laskin kirjan pöydälle ja pysähdyin miettimään. Olin lukemassa tiedotusopin tenttiin ja aloittamassa muutaman päivän päästä työt mainostoimistossa. Ristiriitaistako? Miten minä koulutuksensa loppumetreillä puuskuttava tuleva journalisti voisin hypätä tuon pahamaineisen vihollisen kelkaan, sinne missä raha haisee ja jossa keinoja ei kaihdeta?  

En halunnut nähdä ristiriitaa, vaikka opintovaatimuksiin kuuluvista kirjoista olisi saanut helposti kehitettyä pienen maailmantuskan tai ainakin ammattikriisin. Huoli sikseen, päätin. Mainosnaisen työ on saattanut vaikka olla neljännesvuosisadan piilossa ollut kutsumus, sillä olen aina tykännyt mainoksista ja ymmärtänyt markkinameiningin päälle. Lapsena tulin myyneeksi salaa vanhempien voileipäkeksit naapureille.

Suomessa journalismin ja markkinoinnin sekä mainonnan välille on yliopistomaailmassa tehty selkeä pesäero. Toisin kuin täällä, monissa Keski-Euroopan yliopistoissa journalismi, markkinointi ja PR elävät sopuisasti samoissa tiedekunnissa. Näin myös Itävallan Salzburgissa, jossa olin toissa syksyn vaihto-opiskelijana. Kulttuurien välistä viestintää käsittelevällä luentosarjan osallistujista vain muutamalla oli pääaineenaan viestintä.

Markkinointi ja mainonta halutaan pitää erossa journalismista niin yliopistoissa kuin työelämässäkin. Niiden välillä kulkevaa rajaa on kuitenkin yhä vaikeampi erottaa; mainoksissa mukaillaan journalistista tyyliä ja mediasisältöjä luodaan liikevoitto eikä journalistiset ihanteet mielessä.

Uumoilin, että toimittajan töitä tehneelle tuottaisi hankaluuksia orientoitua siihen, että lukijan tilalla keskiössä on asiakas toiveineen, vaatimuksineen ja odotuksineen. Ihmiset käyttävät joukkoviestintää pysyäkseen kartalla maailman menosta, kokeakseen yhteisyyttä ja kerätäkseen sosiaalista pääomaa. Sen sijaan asiakas tarvitsee mainostoimistoa saadakseen viestinsä paremmin perille ja tehostaakseen liiketoimintaansa. Siinä missä mediatalot kilpailevat skuupeista, mainosalalla ratkaisevat referenssit. Median ja markkinoinnin välillä on muutamia ratkaisevia eroja, mutta yhtäläisyyksiä vielä enemmän.

Kummassakin on loppujen lopuksi kyse hyvistä tarinoista. Koska rakastan tarinoita, haluan kertoa ja ymmärtää niitä mahdollisimman monella tavalla.

Olen kuullut sanottavan, että monella menestyneellä mainosten tekijällä on toimittajatausta. Sitä en ihmettele. Jos toimittaja on media-alalla joutunut hissuttelemaan luovuutensa kanssa, mainospuolella ideoilla ei ainakaan projektien alkuvaiheessa ole kokorajoituksia. Kyky heittäytyä mukaan leikkiin ja halu oivaltaa maailmaa hieman eri tavalla kuin muut voi viedä pitkälle - tehdä päivistä erityisiä ja tulevasta jännittävää.

Uskon, että tässäkin seikkailussa uteliaisuus vie ennakkoluuloja pidemmälle.

Valmiina seikkailuun,

Lena

Roihun uusi copywriter

Työn tekemistä ja työpaikan sisäisiä suhteita verrataan joskus avioliittoon. Varsin osuvaa. Molempien onnistumiseen vaikuttavat avoimuus, luottamus ja joustavuus. Potentiaaliselta puolisolta (ja työnantajalta) yleensä kaipaamme ainakin jossain määrin omamme kanssa yhtenevää arvomaailmaa. Makuasioista voi aina keskustella, mutta perusarvojen tulee olla samansuuntaiset. Eikä viehättävästä ulkonäöstä ole haittaakaan.

Parhainkaan suhde ei ole pelkkää hauskanpitoa, vaan vaikeitakin aikoja tulee. Usein haasteisiin voidaan vastata panostamalla suhteeseen, keskustelemalla, vaivannäöllä ja pitkänjänteisellä työskentelyllä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Joskus toki tulee tilanteita, jolloin vaihtamalla paranee.

Parisuhteen ja työn rinnastamista voidaan viedä vieläkin pidemmälle. Esimerkiksi luovan työn ideointia voisi verrata erääseen parisuhteen tärkeään osa-alueeseen. Paras tulos saavutetaan avoimella, huomioonottavalla ja rehellisellä yhteistyöllä. Vain suuren luottamuksen kautta epäonnistumisen pelko voidaan unohtaa. Joskus aiheeseen pääsee suoraan kiinni, toisinaan tarvitaan enemmän lämmittelyä. Seuraa ajatuksilla leikittelyä, kukin omalla tavallaan. Lopullisen idean alkaessa hahmottua pitää antaa kaikkensa. Parhaassa tapauksessa ideointi päättyy yhteisiin riemunkiljahduksiin.

Millaisen puolison sinä haluat? Riittääkö rahantulo ja vetävä imago? Vai haluaisitko tulla kuunnelluksi ja ymmärretyksi?

Kasvavat vaatimukset

Kun olin yhdeksäntoista, hyvä työpaikka oli sellainen, josta sai palkkaa. Työskentelyolosuhteillakaan ei ollut kovin suurta merkitystä.  Elämä tuntui tapahtuvan muualla, ja työ oli lähinnä häiriö vapaa-ajalle. En edes ollut varma, miltä alalta oma paikka lopulta löytyy.

Sitten aika kului, arvomaailmani muuttui, ja tavoitteeni selkiytyvät. Nykyään on kiva viihtyä paikassa ja olla porukassa, jossa mielellään viettää noin 40 tuntia viikossa. Minähän vietän enemmän valveillaoloaikaa työkavereiden kuin puolisoni kanssa!

Tein Roihussa ja tuttavapiirissäni pikaisen kyselyn aiheesta ”hyvä työpaikka”. Tässä pari vastauksista, jotka kiteyttävät varsin kattavasti kaikkien vastaajien näkemykset:

”Hyvä työpaikka on sellainen, jossa kuunnellaan ja tullaan kuulluksi, otetaan aidosti työntekijän mielipiteet, ideat ja parannusehdotukset vastaan. Työntekijää arvostetaan ja ymmärretään. Hänelle annetaan sopivasti vapautta ja vastuuta sekä mahdollisuuksia kehittyä ja kouluttautua.”

”Sellainen, jossa yksilön vahvuudet tunnistetaan ja niitä tuetaan; joustava, haastava ja keskusteleva. Hyvä työyhteisö antaa palautetta, hyvää ja huonoa, rakentavasti.”

Jepjep! Meillä kotona on juuri noin…paitsi rakentavan kritiikin ja parannusehdotusten vastaanotto tuntuu joskus vähän tökkivän.

Ekoista treffeistä kaikki alkaa

Roihu rekrytoi parhaillaan uutta työntekijää. Rekrytointiprosessi saa meidät tarkastelemaan työpaikkaamme näkökulmasta, josta sitä harvemmin tulee katseltua. Ulkopuolelta. Miltä Roihu yrityksenä tai työnantajana näyttää haastatteluun saapuvan silmin? Miltä me näytämme tiiminä? Entä henkilöinä, tulevina työkavereina? Olemmeko me itse oikeita tahoja suorittamaan valinnan? Olisiko tulos parempi, jos puolisomme haastattelisivat työnhakijat?

Työpaikkahaastattelu on kuin ensimmäiset treffit. Kaksi tahoa istuu yhdessä keskustelemaan siitä, mitä annettavaa heillä on toisilleen. Katsotaan avoimen uteliaasti silmiin, tai kurkitaan varovasti alta kulmain. Tavoitteena on antaa itsestä mahdollisimman hyvä kuva, mutta liian korkeiden odotusten luominen kostautuu jälkeenpäin. Joskus rakkaus syttyy ensi silmäyksellä, toisinaan yhteisen sävelen löytyminen vie aikaa, ja yhdessä ideointia pitää hiukan testata.

Työpaikkahaastattelussa on hyvä keskittyä siihen, että tavoitteena on molemmille osapuolille laadukas työsuhde. Toimivan työyhteisön kannalta tärkeää yhteensopivuutta ei voi pakottaa. Ilman yhteenkuuluvuuden tunnetta ei työpaikassa viihdy. Ystäväni vaihtoi yhtäkkiä alaa, hyvin palkatusta työstä hanttihommiin. Kysyin syytä, ja hän vastasi: ”Unelmien työpaikka on siellä, missä ihmisen on hyvä hengittää.”

Motivoivia työpäiviä,

Jansku

- Jarmo

Teoksen avulla kerätyt lelut lahjoitetaan Vauvajengille.

Finnparkin asiakaspalvelu Parkkipaikka osallistuu Valoviikkojen näyteikkunakilpailuun. Kilpailutyöhön haluttiin yhdistää valo-teeman lisäksi myös Finnparkin toiminnassa vahvasti näkyvä palveluajattelu sekä hyväntekeväisyys. Teoksella kerätyt lelut lahjoitetaan nuorten perheiden arkea tukevalle Vauvajengille.

Teoksen on suunnitellut mainostoimisto Roihu Creative Oy.

Äänestä Finnparkin näyteikkuna Valoviikkojen näyteikkunakilpailun voittajaksi!

“Tulevaisuuden pysäköijälle

Pysäköinti on paljon enemmän kuin parkkiruutu. Se on palvelua, jota luomassa on useampia ihmisiä kuin ehkä osasit ajatella. Joku huolehtii, että pysäköintilaitteet toimivat ja kehittyvät. Pysäköintiruutusi on siisti ja turvallinen. Joku laatii pysäköintitalon opasteet, ja puhelimeen vastataan, kun soitat asiakaspalveluun.

Elävä keskusta tarvitsee myös autoilijoita. Järjestelmällinen pysäköinti palvelee kaupungissa asuvia ja asioivia.

Pysäköinti on myös kehittyvän kaupungin rakentamista. Tänään tehdään ratkaisuja heille, jotka nyt vielä parkkeeraavat leluautojaan hiekkalaatikoilla. Heille rakennetaan Tamperetta, jonka keskusta on elävä ja turvallinen.

Finnpark lahjoittaa teoksen lelut nuorten perheiden tukiryhmälle Vauvajengille. Tavoitteena on tukea huomisen pysäköijiä matkalla kohti tulevaisuuden Tamperetta. Lahjoita sinäkin lelu Vauvajengille! Lahjoitukset voi toimittaa Finnparkin asiakaspalveluun Parkkipaikkaan.”

Valokuvat: Juha Laakso

Kun olin nuori (tai nuorempi, olen vain aina halunnut aloittaa tekstin noin), tarkalleen ottaen 16-vuotias, toimin testaajana erään suurehkon sanomalehden eräässä ”journalistisessa tutkimuksessa”. Lehtiartikkelia varten minusta otettiin suuri määrä valokuvia, kun valmistauduin viettämään iltaa kaupungilla.

Joitakin vuosia myöhemmin istuin aamukahvilla, ja luin edellä mainitun lehden kanssa samaan konserniin kuuluvaa iltapäivälehteä. Nenäkahvin synnytti juttu saksalaisista prostituoiduista, tai oikeammin jutun yhteydessä oleva valokuva, minusta 16-vuotiaana meikkaamassa iltaa varten. Vaikka kuva oli otettu siten, etteivät vieraat tunnistaneet minua, sain samana päivänä kymmeniä viestejä tutuilta ja sukulaisilta. Enpäs 16-vuotiaana tullut ajatelleeksi, että minun olisi pitänyt kieltää kuvien käyttö muissa yhteyksissä kuin alkuperäisjutussa. Tuskin tuli vanhemmillenikaan mieleen, että näin saattaisi tapahtua.

Monet mediatalot ovat julkaisseet kilpailuja, joihin lukijat voivat osallistua omilla valokuvillaan. Osallistumissopimukseen liittyy valtava määrä tekstiä oikeuksista ja velvollisuuksista. Maalaistulkintani perusteella usein on näin: osallistuvan kuvan käyttöoikeudet siirtyvät kisaa järjestävälle taholle, vastuun kuvasta kantaa kuvaaja. Mutta ymmärtävätkö ihmiset, sekä harrastelijakuvaajat että kuvissa olevat henkilöt., mihin he sitoutuvat antaessaan kuvansa käyttöoikeudet toiselle taholle?

Verkossa sana on vapaa(mpi)!
Verkon ansiosta/syystä pienentyneen maailman kansalaiset ovat hullaantuneet mahdollisuudesta vaikuttaa. Yhtäkkiä jokaisen ääni voi nousta kuuluviin, jokainen voi saada tuhatpäisiä yleisöjä. Verkko onkin täynnä harkitsematonta materiaalia ja näkemyksiä, joita lauotaan perustelematta tai tarkistamatta asioiden todellista tilaa. Valitettavasti provosoivat mielenilmaukset saavat usein tuulta siipiensä alle niiden totuuspohjasta riippumatta. Sosiaalisen median kanavissa ladellaan jopa tappouhkauksia. Kun sitten asiasta syntyy poliisitutkinta, ihmiset pyörittelevät päätään hämillään: Sehän on vain hauska leikki ilmoittaa julkisella foorumilla aikovansa eliminoida jonkun ja kerätä uhkaukselleen suuri joukko kannattajia!

Yksilöiden toiminnan arvaamattomuus ja harkitsemattomuus ovat ihmisrodun perusominaisuuksia. Mielenkiintoista on, että mediat hyödyntävät näitä ominaisuuksia ohjaamaan julkista keskustelua ja mielipidettä. Taannoin asiakastamme koskien käytiin keskustelua erään suurehkon median verkkofoorumilla. Kommentteja tuli parisenkymmentä, suurin  osa niistä neutraaleja tai positiivisia. Kun kyseinen media uutisoi asiasta myöhemmin, artikkeliin oli koottu suoria lainauksia ainoastaan näistä muutamista negatiivissävytteisistä kommenteista. Mainittu media raportoi, kuinka kansa on raivoissaan… siis neljä kansalaista.
Mitä tapahtui raportoijan objektiivisuudelle? Entä olivatko juttua kommentoineet aavistaneet pääsevänsä kansanliikkeen keulakuviksi?

Sävyjä viesteihin
Näkyvyys tuo vastuuta. Mikä on mainostoimiston vastuu, kun se suunnittelee asiakkaansa markkinointiviestejä? Mainosalaa usein syytetään valehtelusta ja kaunistelusta. Me roihulaiset koemme, että mainostoimiston tehtävä ei ole keksiä etuja ja hyötyjä. Kyllä ne pitää olla yrityksessä itsessään, ainakin jos se aikoo menestyä.  Markkinointiviestinnän osaamista on ymmärtää, mitkä edut kiinnostavat kohderyhmää ja millä tavoin eduista viestitään kohderyhmälle (jotta viesti menee vielä perillekin). Me emme keksi sisältöjä, me muotoilemme niitä!

Jansku

p.s. Onko vastuu tästä tekstistä minulla vai Roihulla?