Viime aikoina on tullut vietettyä jonkin verran aikaa modernia sähköistä markkinointia käsittelevien julkaisujen parissa. Lukemani materiaalin voisi karkeasti jakaa kahteen ryhmään. Markkinoinnin ammattilaisille suunnatut vilisevät hengästyttävää viisautta, mullistavaa terminologiaa ja nokkelia sananparsia. Markkinoijille suunnatut taas pyrkivät ottamaan lukijaa kädestä kiinni ja ohjaamaan hänet ohi mainostoimistojen, jotka tarjoavat asiakkailleen niitä kuuluisia päältä kauniita kakkuja.
Ymmärrän toki, että näiden kahden kirjallisuuden kohderyhmät ovat erilaiset. Kuitenkin mieleen nousee kysymys: Jos lopullinen tavoite on tuottaa markkinoijalle modernia ja puhuttelevaa markkinointiviestintää, miten yhteisestä tavoitteesta voidaankin puhua noin eri sävyillä? Milloin mainostoimistoista tuli markkinointiviestinnän pahiksia? Hukutetaanko asiakkaat monimutkaiseen toimialajargoniin niin, että he eivät lopulta tiedä, mitä ostavat?
Rehellistä tekstiä Yksi syistä, miksi Roihu valitaan usein markkinointiviestinnän kumppaniksi, on maanläheisyys. Puhumme asioista suomeksi, niiden oikeilla nimillä mutta siten, että asiakas ymmärtää. Olemme rehellisiä, emme turhaan kumartele. Kunnioitamme asiakasta sekä hänen asiantuntijuuttaan omasta alastaan ja osoitamme sen avoimuudella. Keskustelemme, kyseenalaistamme ja nauramme – yhdessä asiakkaidemme kanssa.
No nyt alkaa omakehu haista, joten vetoan tutkimustulokseen: Vuoden alussa teetimme asiakastyytyväisyystutkimuksen, jonka tavoitteena oli selvittää, lillummeko vain omassa erinomaisuudessamme kuvitellen jotain, mikä ei vastaa totuutta vai, ovatko asiakkaamme oikeasti tyytyväisiä. Totta puhuakseni, vaikka rehellisen palautteen toivossa tilasimme tutkimuksen, ainakin itse jännitin tuloksia. Haastatellut olivat kuvailleet meitä, sekä vahvuuksiamme että kehityskohteitamme juuri kuten arvelimmekin. Heti heräsi tietenkin kysymys, oliko tämä hyvä tutkimus, kun se ei tuottanut uutta tietoa? Ainakin se osoitti, että vuorovaikutus ja suhteet asiakkaidemme kanssa ovat rehellisiä ja avoimia. Me siis tosiaan olemme toimisto kuin Miitta-täti, joka joskus kaipaa sordiinoa.
Mutku määku Yksi markkinointiviestinnän viimeisimmistä trendeistä tuntuu olevan merkityksellisen sisällön painottaminen. Kun olin lukenut yhä uusia julkaisuja täynnä gurujen painavaa sanaa merkityksellisen sisällön ratkaisevasta roolista, aloin tuntea itseni hiukan tyhmäksi. Nyt julkistan tyhmän kysymyksen, jota en enää voi vältellä: Eikös merkityksellinen sisältö ole ainoa asia, josta kannattaa viestiä?
Erityisesti pk-sektorin markkinoijille suunnatussa materiaalissa painotetaan sitä, että yritys voi itse tuottaa merkityksellisen sisällön, jolloin niitäkään rahoja ei tarvitse antaa ahnaille markkinoinnin ammattilaisille. Kun siis merkityksellinen sisältö on itseisarvo, mikä on mainostoimiston antama lisäarvo markkinointiviestinnälle? Miten olisi mielenkiinnon herättäminen, viestin kiteyttäminen ja muotoilu houkuttelevaksi sekä ymmärrettäväksi, kohderyhmien määrittely, tavoittaminen sekä puhutteleminen ja niin edelleen? Merkityksellisinkin sisältö jää kohderyhmältä lukematta ja kokematta, mikäli sitä ei ole ammattimaisesti muotoiltu ja asetettu näkyville siten, että kohderyhmä sen voi helposti löytää.
Ongelma ei siis taida olla sisällössä, vaan kommunikaatiossa markkinoijan ja markkinoinnin ammattilaisen välillä. Nakkikioskilla ei haittaa, vaikka ostaja ja myyjä puhuvat eri kieltä. Sinappia saa, jos vain osoittaa oikeaa putelia. Markkinoinnissa ei kuitenkaan ole sanottua, että markkinoija itse tietää, millä keinoin viesti maistuu parhaalta. Usein huomiotta jää myös se, että markkinointiviestinnän hodaria ei ostaja syö itse. Myyjän vastuulle jääkin ilmaista selvästi suomeksi (tai muulla vaaditulla kielellä), että vadelmahillo ei oikein natsaa nakin kylkeen – juuri tälle kohderyhmälle.
Aurinkoista juhannusta kaikille!
Jansku
